Sokkopanokset avaavat potin pokerissa

Sokkopanokset

Sokkopanokset (engl. blinds) ovat käytössä useassa netissä pelattavassa pokerimodossa, kuten suositussa Texas Holdem -pokerissa.

Sokkopanokset tulevat maksettavaksi yleensä kahdelle pelaajalle vuorollaan jaon alussa ennen kuin yhtään korttia on jaettu. Niiden tarkoitus on toimia potin perustana, jota jakoon osallistuvat pelaajat lähtevät tavoittelemaan (ilman sokkopanoksia pokeri suosisi liian tiukkaa pelitapaa ja kuolettaisi kaiken toiminnan).

Sokkopanosten asemasta (tai lisäksi) potin kasvatuksessa voi olla myös nk. ante. Ante eroaa sokkopanoksista siinä, että anten maksavat pelin kaikki pelaajat ennen jaon alkua.


Käytännön esimerkki sokkopanoksista

Texas Holdem on yleisin nettipokerin pelimuoto, jossa sokkopanoksia käytetään. Texas Holdemissa on iso ja pieni sokkopanos, jonka maksaa vuorollaan kaksi jaon pelaajaa.

Sokkopanosten maksuvuoron seuraamista varten pöydässä liikkuu nk. button, jonka vasemmalla puolella oleva pelaaja maksaa ison sokkopanoksen ja tämän vasemmanpuoleinen pelaaja pienen sokkopanoksen.

Kun jako on ohi, jakaja siirtää buttonia yhden askeleen vasemmalle, jonka jälkeen kaksi seuraavana maksuvuorossa olevaa pelaajaa maksaa sokkopanoksensa.

Turnauspokeri

Käteispokerissa sokkopanosten koko pysyy aina samana. Turnauspokerissa tilanne on kuitenkin aivan eri. Turnauksissa sokkopanoksille on määrätty tasot, joiden myötä ne kasvatat kaiken aikaa.

Tasot ovat sidottu usein kelloon mutta ne voivat olla myös jakojen lukumäärän määrittämiä.

Nousevilla tasoilla on kaksi tärkeätä funktiota: 1) ne rajoittavat turnauksen venymistä liian pitkäksi 2) estävät pelaajien merkkimäärän kasvua liian suureksi suhteessa sokkopanosten kokoon

Sokkopanokset nettipokerissa

Nettipokerissa sokkopanokset kertovat suoraan, kuinka haastavassa pöydästä on kyse. Kun selaat pokerihuoneen aulaa, näet siellä monin eri panoksin pelattavaa pokeria.

Esimerkiksi Betsson Poker -ohjelmistossa pöytävalikon $0.5-$1 Blindit -sarake NL-käteispeleissä paljastaa, että kysesisiä pöytiä pelataan siten, että pöydän iso sokkopanos on 1$ ja pieni sokkopanos 0.5$.

Jos $0.5-$1 NL-pöydässä ei erikseen mainita muuta, niin nämä Blind-summat samalla paljastavat pöydässä käytössä olevat maksimisisäänostot.

Yleisimmissä tapauksissa NL-pöytien maksimisisäänosto on satakertainen isoon sokkopanokseen verrattuna (eli tässä tapauksessa 100$).

Pöydän minimisisäänosto on nettipokerissa yleensä 20-kertainen isoon sokkopanokseen nähden (eli esimerkin tapauksessa 20$).

Nettipokerissa käytetään usein pelivaluuttana dollaria mutta myös euro on hyvin yleinen. Monissa pokerihuoneissa on mahdollisuus pelata sekä euro- että dollari-pöydissä (esim. Unibet). Jos pöytävalikon blindit on kirjoitettu euroina niin tiedät, että siinä pöydässä pelataan euroilla.

Sokkopanosten vaikutus pelitaktiikkaan

Sokkopanosten mukanaolo tuo mukanaan pokeritaktisia näkökulmia, joista sokkopanosten ryöstäminen ja puolustaminen ovat tärkeimmät.

Järkevää on myös ajoittaa pöytään liittyminen suoraan isosta blindista (muuten joudut maksamaan ensimmäisessä jaossa ylimääräisen ison blindin, vaikkei button olisikaan välittömästi oikealla puolellasi).

Kuukauden pokerihuoneet

# Pokerihuone Bonus Arvostelu Pelaa
1. Betsson Poker 5000€ Arvostelu Pelaa
2. NordicBet Poker 1000€ Arvostelu Pelaa
3. Pokerihuone.com 1000€ Arvostelu Pelaa

Uusimmat artikkelit

Lisää aihealueitamme

  • Stud Pokeri
    Stud-pelit ovat suosittua pokeria sisältäen monenlaisia variaatioita, kuten suomalaisen Sökön...
  • Draw Pokeri
    Vetopokeriakin pelataan netissä, joskaan ei ihan niin paljon kuin esimerkiksi kaikkien tuntemaa Texasia...
  • Mixed Pokeri
    Mixedissä joudut hallitsemaan monia eri pokeripelejä. Tunnetuin Mixed-variaatio on HORSE...
  • Pokeriverkot
    Joskus yksittäisen pokerihuoneet yhdistyvät ja luovat verkon. Lue arvostelumme suurimmista pokeriverkoista...
  • Pokerin rahansiirrot
    Luotettavasti toimivat rahansiirrot ovat olennainen osa viihdyttävää nettipokeria...
  • Suomalainen nettipokeri
    Eräs tavoitteistamme on saada nostettua suomalaisen nettipokerin tasoa. Lue lisää periaatteistamme...
  • Veikkaus
    Vedonlyönti on lähellä monen rahapelien harrastajan sydäntä. Lue lisää veikkaus peleistä...
  • Kasinopelit
    Kasinopelit ovat nettikasinoilla pelattavia onnenpelejä. Lue lisää kasinopeleistä...